Vetoomus kuntapäättäjille koskien tuulivoimakaavoitusta

06.04.2025

Vetoomus kuntapäättäjille tuulivoimakaavoituksesta

Arvoisat kuntapäättäjät,

Huhtikuun 7. päivän valtuuston kokouksessa tullaan päättämään Mutterikankaan ja muiden alueiden tuulivoimakaavaesityksistä. Vetoamme tässä vahvasti siihen, että kunta toimisi varovaisuusperiaatteen mukaisesti ja antaisi kaava-asian käsittelylle kahden vuoden siirtymä- ja sopeutumisajan.

Tänä aikana uusi valtuusto voisi laatia tuulivoimalle ja aurinkovoimalle omat kuntakohtaiset strategiat tiiviisti kuntalaisten, yritysten sekä kesäasukkaiden näkemyksiä kuunnellen.

Lisäksi tämän siirtymäajan aikana ehtisivät selkiintyä muun muassa:

  • Valtioneuvostossa suunnitteilla oleva kiinteistöveron tasausjärjestelmä.
  • Ympäristö- ja muu lainsäädäntö sekä sen käytännön vaikutukset.
  • Mahdolliset kiinteistön omistajille koituvat korvausoikeudelliset menetykset tuulivoima-
    alueiden ympäristössä.
  • Pankkien näkemykset kiinteistöjen vakuusarvojen alenemasta tuulivoima-alueiden
    läheisyydessä.

Meitä yksityisiä kuntalaisia sitovat tarkat ympäristö- ja rakennusmääräykset niin uuden rakentamisessa kuin vanhan purkamisessa. Samoin myös maa-ainesten otto ja tuotantorakennusten rakentaminen ovat tiukasti säädeltyjä. Onko oikein, että laajoja tuulivoimakaavoja viedään nyt kiireellä ja puutteellisin tiedoin eteenpäin, ilman tasapuolista harkintaa?

Vakavana esimerkkinä on myös Mutterikankaan siirtolinjan sijoittaminen pohjavesialueelle. 75 hankealueen lähellä vakituisesti tai kesäisin asuvaa ovat vaatineet sen siirtämistä. Maanmittauslaitos katsoi, että suuren paikallisen vastustuksen vuoksi lunastuslupaprosessin ei voida katsoa olevan vähäinen ja siirsi asian valtioneuvoston päätettäväksi, eikä asiasta voinut päättää Maanmittauslaitos, vaan se siirtyi

valtioneuvoston ratkaistavaksi. Tämäkin osoittaa, että kaavoituksessa ei ole syytä kiireeseen, vaan varovaisuusperiaatetta tulisi nyt soveltaa.

Nykyinen kiireellinen ja jopa harhaanjohtavin tiedoin eteenpäin vietävä kaavaesitys vaarantaa kuntalaisten, kesäasukkaiden ja kiinteistöjen omistajien oikeusturvan sekä oikeustajun. Kunnassamme on noin 1400

kesä- ja lomakiinteistöä, ja kesäkaudella väkilukumme kaksinkertaistuu. Tätä kokonaisuutta ei tule ohittaa kevyin perustein.

Entä 650 henkilön allekirjoittama kuntalaisadressi? Eikö se jo osoita, että asiaan tulee paneutua huolellisesti?

Vaadimme päättäjiä harkitsemaan kaavoitusta pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Kunnan tulee turvata niin vakituisten asukkaiden, kesäasukkaiden kuin paikallisten yritystenkin oikeudet ja tulevaisuus.

Avoin Pielavesi Valtuustoryhmä

Timo Pennanen ja Tuomo Karhunen